Finland – Accounting and auditing services – Tilintarkastuspalvelut - Turun yliopisto
Turun yliopisto
Hankinnan kohteena on Turun yliopiston sekä yliopistokonsernin tytäryhteisöjen ja säätiöiden tilintarkastuspalvelujen hankinta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan. Tilintarkastuspalveluihin kuuluu sekä yliopistolain 64 §:n mukainen lakisääteinen tilintarkastus että projektien ja hankkeiden tilintarkastus sekä täydentävinä palveluina neuvontapalveluita. Täydentävien palveluiden hankkiminen ei kuitenkaan saa vaarantaa tilintarkastuksen riippumattomuutta. Tilintarkastuksen sopimuskausi koskee tilikautta 2027 ja sen jälkeisiä tilikausia toistaiseksi. Konserniyhteisöjen ja säätiöiden tilintarkastajat valitaan muutoin yhtiöjärjestysten, säädeasiakirjojen sekä johtosäännön mukaisesti ja aikataulussa. Tilintarkastuksella tarkoitetaan asiakkaan kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tarkastamista kulloinkin voimassa olevien lakien mukaisesti sekä muita tässä hankinnan kohteen kuvauksessa mainittuja tilintarkastuspalveluita. Tilintarkastuksen palvelut voivat sisältää myös muita yliopiston tarvitsemia ns. täydentäviä palveluita. Tilintarkastuksen tuloksena annetaan tilintarkastajan lausunto (tilintarkastuslausunto, muu varmennuslausunto, ISRS 4400 mukainen lausunto tai muu lausunto), kertomus tai raportti. 1. Lakisääteinen tilintarkastus Julkisoikeudellisen yliopiston tilintarkastuksen toimittamiseen sovelletaan yliopistolain 64 §:n mukaisesti tilintarkastuslakia. Lain 64 §:n mukaan yliopistokollegio valitsee yliopistolle johtosäännössä määrätyn tarpeellisen määrän tilintarkastajia ja varatilintarkastajia. Vähintään yhden tilintarkastajista tulee olla JHT-tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö, jonka päävastuullisen tilintarkastajan tulee olla JHT-tilintarkastaja ja vähintään yhden KHT-tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö, jonka päävastuullisen tilintarkastajan tulee olla KHT-tilintarkastaja. Tilintarkastajien toimikausi jatkuu toistaiseksi. Toimikausi päättyy ja uuden tilintarkastajan toimikausi alkaa uuden tilintarkastajan valinnasta päättävän yli
Classification
AI proposal generator
Generate a structured solution proposal in 90 seconds
Kimi drafts an 8-section bid response — exec summary, technical approach, compliance matrix, indicative pricing, timeline, why-we-win — tailored to your company profile and this exact tender.
Related opportunities
Similar tenders
Netherlands – Accounting, auditing and fiscal services – Accountantsdiensten
Universiteit Maastricht
Finland – IT services: consulting, software development, Internet and support – Tukijärjestelmien ylläpito ja jatkokehitys
Hätäkeskuslaitos
Finland – Business services: law, marketing, consulting, recruitment, printing and security – Tilintarkastus- ja varmennuspalvelut
Caruna Oy
Web Hosting Service 1 Set
National University Corporation - Tokyo
Technical assistance for the statistical research utilizing data on taxation 1 set.
Ministry of Finance - Saitama
Free tender alerts
Get a weekly digest of European Union tenders
New European Union tenders matching your interests, delivered to your inbox once a week — no app required. Add keywords and we'll filter the digest to match.